Kuvataiteilijoiden avustaminen
Helsingissä tai pääkaupunkiseudulla asuva tai työskentelevä taloudellisiin tai henkisiin vaikeuksiin sairauden, kuolemantapauksen tai muun vastaavan syyn takia joutunut kuvataiteilija voi hakea avustusta yhdistykseltä vapaamuotoisesti esim. puheenjohtajan sähköpostin kautta. Hakemuslomaketta ei ole. Avustuksesta päättää yhdistyksen hallitus. Avustuspyynnöt pyritään käsittelemään mahdollisimman nopeasti. Kesätauon aikana (kesä-elokuu) ja joulukuussa hakemuksia käsitellään vain erityisissä poikkeustilanteissa.
Hakemuksessa tulee selvittää seikkaperäisesti avustuksen tarve ja ne olosuhteet, jotka ovat johtaneet tilanteeseen. Hakemukseen on liitettävä taloudellista tilannetta valaisevat liitteet.
Hakijan tulee ilmoittaa, minkä suuruista avustusta hän pyytää ja mikä olisi sen ensisijainen käyttötarkoitus. Lisäksi tulee selvittää kattavasti hakijan taloudellinen tilanne, tämänhetkiset tulot ja menot, viimeksi vahvistetun verotuksen mukainen verotettava vuositulo.
Hallituksen mahdollisuuksia arvioida tilannetta auttaa vielä tieto siitä, minkälaisia mahdollisuuksia hakijalla on taloudellisen tilanteensa parantamiseen esim. teoksia myymällä, apurahoja tai toimeentulotukea hakemalla
Avustusten lisäksi Helsingin Saskia ry myöntää tunnustusstipendejä.Stipendiä ei voi hakea. Stipendien jaosta päättää yhdistyksen hallitus. Stipendit voivat perustua myös onnittelu- tai osanottokeräykseen, jolloin onnittelujen kohde tai poismenneen omaiset ovat voineet esittää stipendin saajaa.
Yhdistys pyrkii jakamaan vuosittain kolme stipendiä, joiden suuruudet ovat vaihdelleet 1 500 – 2 500 euron välillä. Syyskokouksessa jaetaan yksi stipendi ja kevään vuosikokouksessa kaksi stipendiä, joista toinen jaetaan Taideyliopiston Kuvataideakatemian Kuvan Kevät- maisteriohjelman lopputyönäyttelyssä esiintyvälle opintojaan viimeistelevälle taiteilijalle.
Mahdollisuuksien mukaan stipendejä voidaan jakaa useampiakin. Yhdistyksen käytettävissä olevat rahavarat asettavat luonnollisesti reunaehdot sille, voidaanko stipendi ylipäätään jakaa.
Vuonna 2024 stipendin saaneet kuvataiteilijat
Saskia-stipendin saaja kuvanveistäjä Emilia Niskasaari (s.1981) yhdistyksen syyskokouksen yhteydessä 28.11.2024
Saskia-stipendin saaja kuvataiteilija Rose-Mari Torpo (s. 1977) yhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä 22.5.2024
Kuvataiteilija Arno Westerberg (s.1998), Taideyliopiston Kuvataideakatemian KUVAN KEVÄT-maisterinäyttelystä Saskia-stipendin saajaksi yhdistyksen vuosikokouksessa 22.5.2024
Vuonna 2023 stipendin saaneet kuvataiteilijat
2023 Kuvataiteilija (AMK) Janne Saarinen (s.1995), Taideyliopiston Kuvataideakatemian KUVAN KEVÄT-maisterinäyttelystä Saskia-stipendi yhdistyksen vuosikokouksessa 24.5.2023
Yhdistyksen 75-vuotisjuhlassa 12.5.2023 oli ilo jakaa juhlavuoden kunniaksi peräti viisi stipendiä seuraaville taiteilijoille:
2022 Kuvataiteilija Anna Seppälä
2022 Kaisa Huotari (KuM)
2021 Iiiri Poteri (KuM)
2021 Alina Sinivaara (TaM)
2021 Riikka Anttonen
2020 Henriikka Kivelä
2020 Hanna Kanto
2020 Jussi Juurinen
2019 Saska Ylätalo
2019 Tuuli Saarekas, Saskia-stipendi
2018 Nuoret taidegraafikot – näyttelystipendi
2018 Essi Kuokkanen – Erkki Heikkisen stipendi
2018 Helena Hietanen – Valtakunnallinen Saskia-stipendi
2018 Suvi Forssen – Erkki Heikkisen stipendi
2017 Antti Minkkinen
2017 Marjaana Savander
2017 Iisa Maaranen
2016 Bogna Wisniewska ja Jani Hänninen
2015 Sanni Saarenpää
2015 Katri Kainulainen
2014 Päivikki Alaräihä ja Tapani Kokko
2013 Noora Ylipieti
2012 Tiina Pyykkinen ja Laura Könönen
2011 Jenni Eskola ja Sari Bremer
2010 Antti Nyyssölä ja Carita Savolainen
2009 Ella Valkeapää ja Anssi Kasitonni
2008 Marja Helander – Valtakunnallinen Saskia-stipendi
2008 Sakari Kannosto – Annikki Tukiaisen stipendi
2008 Aino Jääskeläinen – Arvo Summasen stipendi
2007 Antti Matinlauri – Arvo Summasen stipendi ja Heli Kurunsaari
2006 Rauha Mäkilä ja Hannele Kylänpää
2005 Ville Mäki-Koskela
2004 Sami Lukkarinen, Kimi Pakarinen ja Eeva Kirin
2003 Pasi Karjula, Sofia Saari ja Pirjo Malkki
2002 Kaari Martikainen, Petri Makkonen ja Marja Hakala
2001 Kaijariitta Iivonen
1999 Päivi Sirén ja Pekka Ryynänen
1998 Hannu Gebhard, Minna Tuominen, Erkki Hienonen ja Visa Norros
1997 Risto Heikinheimo ja Christine Candolin
Täyttäessään 40 vuotta vuonna 1988 Helsingin Saskia ry lahjoitti Suomen Kulttuurirahastolle varat, joista muodostettiin oma rahasto. Helsingin Saskia -rahaston apurahat myönnetään osana Suomen Kulttuurirahaston apurahojen jakoa.